Kasvutar eli flora

”Kasvutar” on vanha suomalainen käännös sanalle ”flora” – kasvikunta, kasvisto. Valitsin sen tämän kasvibongausblogini nimeksi.

Blogi vertautuu lintubongareiden käyttämään elämänpinnalistaan eli elämän aikana havaittujen lajien listaukseen. Kasvibongarilla tosin ei harrastus ihan heti lopu: pelkästään Oulun alueella tehdyssä kasvistoselvityksessä havaittin 812 taksonia, joista 752 on lajeja tai alalajeja. Vakiintuneita lajejakin on 542. Pohjoismaissa esiintyviä lajeja on kolmetuhatta ja rapiat päälle, koko maailmassa tunnettuja kasvilajeja on tämänhetkisen arvion mukaan noin 400 000, ja koko ajan löytyy lisää.

200 kasvia tuli blogissa täyteen 29.7.2012 ja 300 täyttyi 22.4.2018.

Olen harrastanut kasvibongausta 16-vuotiaasta asti, mutta innostukseni on aaltoillut. Ensimmäinen aalto, joka käsitti noin vuodet 1991-1994, tallentui punakantiseen kierrevihkoon. Bongattuja kasveja oli n. 250. Toinen aalto sijoittui kymmentä vuotta myöhempään aikaan, noin vuosiin 2004-2006. Tein bongausta varten FileMaker Pro -tietokantaohjelmalla tietokannan, johon kasvitietueita kerääntyi 162. Kesällä 2006 kuitenkin sain uuden tietokoneen, eikä tietokantaohjelma pyörinyt siinä. Osittain tästä syystä bongausaaltokin alkoi madaltua. Tarkoitukseni oli koodata MySQL:llä oma kasvitietokanta, mutta en lopulta saanut aikaiseksi opetella MySQL:llää tarpeeksi hyvin voidakseni rakentaa tietokannasta mieleiseni.

Kesällä 2010 alkoi seuraava bongausaalto. Päätin kerätä kasveja blogiin, sillä toivoakseni blogin sisältö on helpommin siirrettävissä alustalta toiseen, ainakin verrattuna käyttöjärjestelmäversiospesifisiin ohjelmiin tai kierrevihkoihin. Vuosina 2015-2019 päivitin blogia harvakseltaan, vaikka kasveja kuvasinkin.

Kymmenen vuotta blogin perustamista myöhemmin, kesällä 2020 alkoi uusin bongausaalto, jonka innoittajana on iNaturalist, ”luontoihmisten some”, johon voi kirjata luontohavaintoja. Innostusta lisäsi se, että Luonnontieteellinen keskusmuseo on mukana iNaturalist-projektissa, ja havainnot tallentuvat myös lajitietokantaan, jossa ne ovat tutkijoiden käytössä. Bongauksesta siis on vihdoin laajempaa hyötyä!

Aloin siirtää blogista havaintoja hiljalleen iNaturalistiin, mutta samalla myös blogin pitäminen alkoi tuntua mielekkäältä. iNaturalistissa ei välttämättä ole mahdollista merkitä kasveja alalajitasolla, eikä palvelu ole muutenkaan yhtä henkilökohtainen kuin blogi. Kirjaan siis tätä nykyä kasvihavaintoja sekä blogiin että iNaturalistiin, jossa tunnukseni on, kuten arvata saattaa, kasvutar.

Blogiin dokumentoin löydetyt kasvit kameralla, merkitsen nähtäville suomenkielisen nimen, latinalaisen nimen, heimon, löytöpäivämäärän, löytöpaikkakunnan ja kasvupaikan kuvauksen sekä tunnistamista auttavia lisätietoja. Osa kasveista on kuvattu jo vuosia aiemmin; toisen bongausaaltoni aikana kuvasin kasveja jonkin verran, ja olen siirtänyt silloin kuvattujen kasvien kuvat bongaustietoineen blogiin. Olen myös ollut aaltojen välilläkin kiinnostunut kasveista ja kuvannut mielenkiintoisia ja tuntemattomia kasveja, joista olen sitten tuonut näytteet kotiin tunnistettavaksi. Olen kuvannut ja tunnistanut kasveja myös ulkomailla. Siksi löytöpäivämäärä ja julkaisupäivämäärä eivät yleensä täsmää.

Suurin osa kuvista on otettu lajinmäärityksen varmistamiseksi, mutta varsinkin tuttuja kasveja olen kuvannut myös siitä näkökulmasta, että kuva olisi visuaalisesti mielenkiintoinen. Kamerana oli aluksi Olympus Camedia C-370 eli pieni vanha digipokkari, ja viime vuosina kännykkäkamera eli ensin HTC Desire Z:n kamera, sitten Samsung Galaxy 4S:n ja viimeisimpänä Samsung A50:n kamera.

Käytän lajintunnistuksessa useita eri kasvikirjoja (joita minulla on hyllymetrillinen) sekä internetiä. Linkkilistassa on mainittuna hyödyllisimmiksi kokemani sivustot. Kasvikirjoista tärkeimmät ovat Henry Väreen, Tauno Ulvisen, Erkki Vilpan ja Lassi Kalleisen toimittama Oulun kasvit Piimäperältä Pilpasuolle sekä Bo Mossbergin ja Lennart Stenbergin toimittama Suuri Pohjolan kasvio.

Olen pyrkinyt tunnistamaan kasvit alalajeittain, mikäli se paljain silmin on ollut mahdollista. Luuppia en ole käyttänyt, mutta luultavasti sen käyttöönotto on harrastuksen edetessä tarpeellista.

Jos havaitset virheitä lajintunnistuksissa, olisin kiitollinen korjauksista.

Creative Commons Lisenssi

Ottamani kuvat ovat vapaasti käytettävissä ei-kaupallisiin tarkoituksiin, kunhan kuvaajan nimi (Jenny Kangasvuo) mainitaan. Kuvien käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä 1.0 Suomi-lisenssi.

4 thoughts on “Kasvutar eli flora

  1. Hei!

    Sinulla on aivan kaunis blogi. Olen erittäin iloinen kun panet sinne tavallisia kasveja kuten kanerva, mustikka ja mänty. Olen itse outo ruotalainen nainen jolla on muun mualla sanasuo-blogi ja halua kääntäjäksi.

  2. Yritin päästä kommentoimaan tuonne jonnekin kasviin, mutta ei onnistunut…

    Mukava blogi ja hyviä huomioita!

  3. Näköjään en ollut hoksannut sallia artikkelien kommentointia. Nyt asia on korjattu. Kiitos huomautuksesta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s